Ollut taukoa täältä kiireiden takia eli nyt tulee vihdoin jotain. 

olen tavannu ihanan ihmisen, ja toivottavast tunteet molemmin puolisii. oon nyt niin monest joutunu pettyy et eipä tässä uskalla oikeen toivoo enää mitään. Antaa ajan näyttää. mutta tämä naikkonen on ihana, fiksu, huumorintajunen, ja AITO, ja tietty kaunis niin sisäisesti  kuin ulkoakin. tää on se tunne ku sukat alkaa pyörii jalois ja toivoo vaan et molemmat tuntee jotain. mutta niinkuin sanoin antaa ajan näyttää, tässä ei ole kiire mihinkään.

 

 

heippa...

 

oon ihan uus täällä blogien mailmassa ja nyt ajatelin omankin aloittaa. haluan puhua asioista joisya olen vaiennut moniksi vuosiksi ja siksi blogi on aikas jees vaihtoehto..

 

Olen siis 22 vuotias nuori aikuinen nainen elämään ehkä mahtunut enemmän asioita kun olisi tarvinnut, sillä olen entinen jehovan todistaja ja myös homoseksuaali. Nämä kaksihan ei sovi mitenkään yhteen, mutta silti elin todella monta vuotta ns. kaksoiselämää/hylkäsin oikean minäni ja elin niin kuin "piti".

lopulta vuonna 2010 sain niskasta itseäni kiinni ja erosin ko. lahkosta, se ei ollut missään nimessä helppoa lahkon painostus, sukulaiset ym painostivat jäämään muttas en voinut, en voinut hyvin ellen saanut olla oma itseni.

eron jälkeen mulle jäikin vain äiti,isä,mummi,äidin sisaruksista 2 yksi hylkäsi, ja veli jäi myös. olen iloinen siitä että vanhemmat ei hyljänneet vaikka kuuluivat lahkoon. he kannustivat koko aika elämään omaa elämää,opiskelemaan ja nauttimaan elämästä.

ennen ympärilläni oli iso suku paljon kavereita (lahkossa) nyt ei mitään, olen joutunut kaiken aloittamaan alusta. ja asiaa ei helpota se että olen homo.  3 vuoden aikana olen joutunut solmimaan uusia ihmisuhteita, oppia luottamaan ihmisiin eritavalla ym. 

 

 

tällä blogilla on enempi itselle ns. terapeuttinen vaikutus voi puhua asioista joista olen vaijennut. 

yritän kirjoitella mahd paljon juttuja tänne:)